Mohamad Abu Bakr kuljettaa ruoka-apua ja näkee oman työnsä merkityksen auttamisen ketjussa

Artikkeli

Jakeluauton kuljettaja Mohamad Abu Bakrille hävikkiruoan kuljettaminen on konkreettinen tapa auttaa ihmisiä ja vähentää hävikkiä. Artikkeli on osa syksyllä 2026 julkaistavaa juttusarjaa, jossa tutustutaan Yhteisen pöydän hävikkiruokaterminaalilla eri tehtävissä toimiviin ihmisiin.

Hymyilevä Abu seisoo hävikkiterminaalissa ympärillään lavoja ja ruokalaatikoita.

”Onnistumista minulle on se, että saamme ihmisen tuntemaan, että häntä autetaan.” 

Yhteisen pöydän jakeluauton kuljettajana työskentelevä Mohamad Abu Bakr, tutummin Abu, noutaa hävikkiruokaa lahjoittajilta hävikkiterminaalille ja kuljettaa sitä ruoka-aputoimijoille. Oman työn merkitys on hänelle selvä: joku odottaa ruokaa, ja hänen työnsä on osa ketjua, jonka kautta ruoka päätyy sitä tarvitsevalle. 

Abu työskentelee vuoden määräaikaisessa työsuhteessa osana Yhteisen pöydän kestävän työllistämisen mallia. 

Kuljetukset ovat osa yhteistä työtä 

Abun työpäivä alkaa seitsemältä aamupalaverissa, jossa käydään läpi päivän reitit, kuljettajat ja toimitukset. Aamun ensimmäisten kuljetusten jälkeen palataan terminaalille ja pidetään tauko ennen iltapäivän kuljetuksia. 

Suurin osa Abun työajasta kuluu kuljetuksissa, mutta tehtäviin kuuluu myös lahjoitusten vastaanottamista, keräilyä ja kuormien valmistelua hävikkiterminaalilla. Terminaalipäivinä aamulla valmistellaan iltapäivän kuormia ja iltapäivällä seuraavan aamun kuljetuksia. 

Kuormien valmistelu perustuu yhteisötyöntekijän ja logistiikkakoordinaattorin yhteistyöhön ruoka-aputoimijoiden kanssa. Uuden yhteistyön alkaessa he käyvät toimijan luona auditointikäynnillä, jolla selvitetään, millaista hävikkiruokaa toimija tarvitsee ja millaiseen toimintaan sitä käytetään. Toiveet ja pakkaamisohjeet välitetään terminaalille, ja Abu sekä muut kuljettajat toimittavat valmistellut kuormat perille. Ruoka-aputoimijat jakavat ruoan tai valmistavat siitä yhteisiä aterioita. 

Kuljetusten yhteydessä Abu kohtaa ruoka-apua tekeviä työntekijöitä ja vapaaehtoisia. Asiakaspalvelu on olennainen osa työtä, ja kuljettajat ovat Yhteisen pöydän tärkeä yhteys yhteistyökumppaneiden arkeen. Työssä on tuttu rytmi, mutta jokainen päivä tuo myös uusia tilanteita ja kohtaamisia. Yhteisen pöydän kuljettajat saavatkin usein toimijoilta kiitosta työstään. 

Auttaminen antaa työlle merkityksen 

Abua motivoi hyvinvointityön lähtökohta: ihmisiä autetaan odottamatta heiltä mitään vastineeksi. 

Ruoan toimittaminen ihmisille, joilla ei ole varaa ostaa sitä, on Abun mielestä suora tapa parantaa yhteiskuntaa. Samalla hävikin vähentäminen auttaa koko planeettaa. Ihmisten auttaminen ja ympäristöstä huolehtiminen yhdistyvät hänen päivittäisessä työssään. 

Abu pitää oman tehtävänsä huolellista hoitamista erityisen tärkeänä, koska työn vaikutukset ulottuvat ihmisiin, joiden tilanne voi olla jo valmiiksi vaikea. Hänen osuutensa jälkeen ketju jatkuu ruoka-aputoimijoiden kautta ruoan saajille. Jos oman tehtävän hoitaa vain puoliksi, seuraukset voivat näkyä myös heille. 

Työtä ja tukea seuraavaan askeleeseen 

Ruoka-avun ja hävikin vähentämisen rinnalla Abu pitää tärkeänä sitä, että Yhteinen pöytä tarjoaa työttömille ihmisille mahdollisuuden työhön ja aktiiviseen arkeen. Pitkään jatkuva työttömyys voi hänen mukaansa herättää tunteen, ettei kuulu mihinkään tai ettei omalle osaamiselle ole käyttöä. Työssä pääsee käyttämään taitojaan ja näkemään, miten oma tekeminen hyödyttää muita. 

Omassa arjessaan Abu arvostaa liikkeellä olemista, ihmisten tapaamista ja keskusteluja heidän kanssaan. Kohtaamiset voivat myös avata uusia mahdollisuuksia. 

Kestävän työllistämisen mallissa työntekijöille tarjotaan muun muassa valmennusta ja uraohjausta jatkotyöllistymisen tueksi. Abu toivoo yritysten tuntevan mallin ja sen kautta työskentelevien ihmisten osaamisen: Yhteisestä pöydästä voi löytyä yritykselle seuraava osaaja. 

Abu on kotoisin Syyriasta ja muutti Suomeen kymmenen vuotta sitten. Hänellä on metallialan koulutus, ja vuonna 2025 hän valmistui ammattikorkeakoulusta konetekniikan insinööriksi. Tulevaisuudessa hän toivoo pääsevänsä hyödyntämään teknisiä taitojaan ja insinööriosaamistaan koulutustaan vastaavassa työssä. Myös mahdollisuus yhdistää tekninen osaaminen hyvän tekemiseen kiinnostaa häntä, vaikka sen tarkka muoto on vielä avoin. 

Auttamiseen voi osallistua monella tavalla 

Abu toivoo ihmisten tietävän, ettei yhteiskunnan auttaminen ja parantaminen ole vaikeaa. Mukaan voi tulla esimerkiksi lahjoittamalla tai osallistumalla vapaaehtoisena. Myös tuttavaa voi kannustaa mukaan. 

Hänen mielestään auttaminen on mahdollista myös ruoka-avun vastaanottajana: ottamalla ruokaa oman tarpeensa verran voi jättää sitä toisillekin. 

Abu on kiitollinen siitä, että Yhteisen pöydän kaltaisia paikkoja on olemassa. Hän toivoo samanlaista toimintaa lisää. Omassa tulevaisuudessaan hänelle tärkeintä on tavallinen, turvallinen arki perheen kanssa: työpaikka ja turvattu tulevaisuus. 

Kun Abulta kysytään, kenet hän kutsuisi yhteisöruokailuun ja miksi, hän miettii pitkään. Lopulta mieleen tulee joulupukki, joka auttaa pieniä ihmisiä antamalla lahjoja ja tekee lapsista hieman iloisempia. 

Abu tunnistaa siinä jotain samaa kuin Yhteisen pöydän työssä: antamalla pyritään helpottamaan ihmisten arkea ja tuomaan siihen iloa. Lisäksi joulupukilla on hänen mielestään hieno toimitustapa. 

”Antamalla me yritetään saada ihmisistä pikkaisen iloisempia.” 

 

Avainsanat

Ruoka-apu