Ruoka-avun verkostomme
Ruokaa syödään yhdessä ja jaetaan Yhteisen pöydän ruoka-avun verkostossa noin 85 paikassa Vantaalla.
Yhteisen pöydän malli perustuu yhteistyölle, jossa toimitamme hävikin ruoka-avun verkostotoimijoillemme, jotka valmistavat ruoasta herkullisia yhteisiä ruokahetkiä ja jakavat ruokaa asukkaille.
Yhteistyöverkostossa on mukana yli 85 vantaalaista toimijaa. Mukana on järjestöjä, seurakuntia, kaupungin ja hyvinvointialueen toimipisteitä sekä muita yhteisöjä. Verkostossamme hävikkiä käytetään monipuolisesti niin yhteisöruokailuissa, kassijaoissa, aamiaisilla, välipalahetkissä, retkieväinä kuin tapahtumien muonituksessakin.
Verkostomme on alusta asti ollut aktiivisesti mukana kehittämässä Yhteisen pöydän mallia ja toimintaa. Kutsumme säännöllisesti verkostoamme tapaamisiin ja tapahtumiin, joissa toimijat voivat vaihtaa kuulumisia ja toimivia käytäntöjä.
Mukaan verkostoon?
Ilahduttavasti hävikkiyhteistyö kanssamme kiinnostaa monia, ja emme pysty lähtemään mukaan kaikkeen yhteistyöhön, mitä meille ehdotetaan. Toisinaan verkostosta kuitenkin poistuu toimijoita tai pystymme kausittaiseen uuteen yhteistyöhön.
Jos sinulla on idea toiminnasta, johon haluaisit hävikkiä, ota meihin yhteyttä. Lähetämme sinulle linkin kyselyyn, johon vastaamalla olet mukana seuraavalla uusien kumppanuuksien harkintakierroksella. Käsittelemme hakemuksia kaksi kertaa vuodessa, ja aloitamme uusia yhteistöitä silloin kuin ajojärjestelyt ja hävikkitilanne sen sallivat.
Juurrutimme vuonna 2025 ateriapalveluhävikin hyötykäytön yhteisöllisissä tilaisuuksissa ja pyrimme laajentamaan sen hyötykäyttöä. Ateriapalveluhävikki soveltuu tällä hetkellä parhaiten yhteisöllisessä ruokailussa hyödynnettäväksi.
Kassijakotoiminnan kehittämisessä painotamme tällä hetkellä yhteistyötä ammatillista sosiaalipalvelua tarjoavien toimijoiden kanssa, jotta vähenevä hävikki kohdentuu mahdollisimman vaikuttavasti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville.
Lisätietoja
Meeri Mäkimattila
Yhteinen pöytäRuoka-avun verkoston kumppanuudet.