Ensimmäistä kertaa ruoka-apuun Vantaalla? Vastauksia yleisiin kysymyksiin
Ruoka-avussa asioiminen on helpompaa, kun tietää etukäteen, mitä kannattaa ottaa huomioon. Tähän artikkeliin on koottu käytännön tietoa ruokajaoista, yhteisöruokailuista ja ruoka-avussa asioimisesta. Artikkeli pohjautuu Yhteisen pöydän vantaalaisen ruoka-apuverkoston käytäntöihin, joten osa toimintatavoista voi vaihdella muualla.
Millaista ruoka-apua on tarjolla?
Yhteisen pöydän verkostossa ruoka-apua järjestetään monella tavalla. Osa toimijoista jakaa ruokakasseja, osa järjestää yhteisöruokailuja. Lisäksi tarjolla on esimerkiksi välipaloja, kahvituksia ja harkinnanvaraista kohdennettua ruoka-apua.
Ruokakassien jako
Ruokakassien jaosta voi hakea ruokakassin kotiin vietäväksi. Ruokakassien sisältö vaihtelee sen mukaan, millaista ruokaa on saatu lahjoituksina.
Yhteisöruokailut
Yhteisöruokailuja on erilaisia. Isoihin kaikille avoimiin ruokailuihin voi osallistua vapaasti. Joissakin paikoissa, kuten nuorisotiloilla, ruokailu on tarkoitettu vain toiminnan kävijöille.
Harkinnanvarainen kohdennettu ruoka-apu
Osa ruoka-avusta perustuu ammattilaisen arvioon tuen tarpeesta. Tällöin esimerkiksi diakoni tai muu ammattilainen on arvioinut tilanteen ja myöntänyt ruoka-avun.
Välipalat ja kahvitukset
Monessa paikassa tarjotaan välipalaa tai kahvia osana muuta toimintaa. Sitä ei aina tule ajatelleeksi ruoka-apuna, vaikka se onkin monelle tärkeä osa arkea.
Mitä yhteisöruokailussa tapahtuu?
Yhteisöruokailuissa tarjotaan lämmin ateria tai muuta ruokaa paikan päällä syötäväksi. Monelle yhteisöruokailu on mahdollisuus tavata muita ihmisiä ja osallistua yhteiseen toimintaan. Ruokailuun voi kuitenkin halutessaan tulla myös vain syömään.
Mistä löydän lähimmän ruoka-avun ajan ja paikan?
Lähimmän ruoka-aputilaisuuden löydät helpoiten sivustolta www.ruoka-apu.fi. Ruoka-aputoimijat kertovat tapahtuman ajan, paikan, ohjeet ja usein myös yhteyshenkilön, jolta voit kysyä lisätietoja, jos sinulle herää kysyttävää.
Kaikki paikat eivät ilmoita sivustolla, vaan haluavat viestiä omalla verkkosivullaan tai sosiaalisessa mediassa kuten Facebookissa.
Voinko hakea Yhteisen pöydän hävikkiterminaalilta ruokakassin?
Et.
Yhteisen pöydän hävikkiterminaali on logistiikkakeskus. Hävikkiterminaalille noudetaan hävikkiä sitä lahjoittavilta yrityksiltä. Terminaalilla hävikki lajitellaan ja pakataan ruoka-avun kumppaneiden toiveiden mukaisesti. Lopuksi ruoka kuljetetaan hävikkiterminaalilta ruoka-avun kumppaneillemme kuten järjestöihin, kaupungin ja hyvinvointialueen toimipisteisiin ja palveluihin sekä seurakuntiin. Nämä kumppanit järjestävät tapahtumia ja toimintaa, josta ruokaa voi hakea tai joihin voi mennä syömään.
Kuka voi käydä ruoka-avussa?
Moni ruoka-apu on avoinna kaikille. Kenelle tahansa meistä voi tulla tilanne, jossa tarvitsee esimerkiksi tilapäistä taloudellista joustoa tai haluaa tavata uusia ihmisiä. Osa ruoka-avusta on kuitenkin tarkoitettu tietylle kohderyhmälle tai perustuu ammattilaisen arvioon tuen tarpeesta.
Tarvitsenko ruoka-apuun henkilötodistusta, muita tositteita tai lähetettä?
Kaikille avoimessa toiminnassa henkilötodistusta, tositteita tai lähetettä ei yleensä tarvita. Jos ruoka-apu on osa asiakkuutta tai muuta palvelua, siihen voi liittyä henkilötodistuksen, tositteiden tai lähetteen esittäminen.
Miten minun kannattaa valmistautua yhteisöruokailuun tai ruokajakoon?
Kannattaa selvittää, onko ruoka-avun järjestäjä antanut joitakin ohjeita tilaisuuteen osallistumiseen. Ruoka-avun järjestäjät ovat usein kirjanneet osallistumisohjeet ruoka-apu.fi-alustan ilmoitukseen tai nettisivuille.
Moniin yhteisöruokailuihin voi vain saapua paikalle, mutta joihinkin täytyy ilmoittautua etukäteen.
Ruokajaoissakin on erilaisia käytäntöjä ja kannattaa aina tarkistaa ne etukäteen kyseiseltä paikalta. Voit esimerkiksi tarvita mukaan oman kassin tai puhtaan muovikassin. Joskus sinun tulee ilmoittautua etukäteen tai hakea itsellesi vuoronumero ennen varsinaista ruoanjakoa. Yleinen ohje on, että jos ruokajakoon täytyy jonottaa ulkona, kannattaa pukeutua säänmukaisesti ja huolehtia, että kuumalla säällä otat mukaasi juomavettä.
Millaista ruokaa saan ruoka-avusta?
Yhteisen pöydän verkostossa ruoka-avussa jaetaan ja ruoanlaitossa käytetään pääasiassa elintarvikealan yrityksiltä lahjoituksena saatua hävikkiruokaa.
Hävikkiruoka on edelleen syömäkelpoista ruokaa, jota ei enää voi tai kannata myydä. Syynä voi olla esimerkiksi pakkauksen vaurio, virheellinen pakkausmerkintä tai lähestyvä parasta ennen- tai viimeinen käyttöpäivä. Hävikkiä syntyy esimerkiksi ruokakaupoissa, elintarviketeollisuudessa ja tukkuliikkeissä.
Joissakin ruoka-apupaikoissa hävikkiruokaa täydennetään kaupasta ostetuilla elintarvikkeilla. Tämä on tavallista erityisesti yhteisöruokailuissa.
Lisäksi saamme toisinaan ruoka- tai tarvikelahjoituksia yrityksiltä, jotka haluavat tukea vantaalaisia.
Saamamme ruoan määrä ja laatu vaihtelevat päivittäin. Siksi ruokakassien sisältö vaihtelee paljon, eikä yhteisöruokailujen ruokalistaa yleensä voida julkaista kovin pitkälle etukäteen.
Mitä minun kannattaisi tehdä ruokajaosta saamalleni hävikille?
Kun olet saanut ruokakassin, tarkista tuotteiden päiväysmerkinnät.
Viimeinen käyttöpäivä (VKP) tarkoittaa, että tuotetta ei tule syödä päiväyksen jälkeen, ellei sitä ole pakastettu viimeistään viimeisenä käyttöpäivänä. Viimeisen käyttöpäivän tuotteiden pilaantumista ei välttämättä voi havaita aisteilla, joten päiväysmerkintää on erittäin tärkeä noudattaa.
Parasta ennen (PE) -merkityn tuotteen voi usein käyttää vielä päiväyksen jälkeen, jos siinä ei ole aisteilla havaittavia pilaantumisen merkkejä. Tarkista siis parasta ennen päiväyksen ylittäneen tuotteen kunto aina seuraavasti:
- Katso, näkyykö pilaantumisen merkkejä.
- Haista, tuoksuuko tuote normaalilta.
- Maista pieni määrä, jos tuote näyttää ja tuoksuu normaalilta.
Voinko hakea ruokaa toiselle henkilölle?
Monissa avoimissa ruokajaoissa ruokaa voi hakea myös esimerkiksi iäkkäälle läheiselle tai perheenjäsenelle. Käytännöt vaihtelevat, joten tarvittaessa voit tarkistaa asian etukäteen järjestäjältä.
Täytyykö minun osallistua aatteelliseen tai uskonnolliseen toimintaan, jotta voin saada ruoka-apua?
Yhteisen pöydän vantaalaisessa ruoka-avun verkostossa uskonnolliseen tai aatteelliseen tunnustukselliseen toimintaan osallistumisen ei tulisi olla ruoka-avun saamisen ehtona. Järjestäjän tausta voi kuitenkin näkyä toiminnassa ja vuorovaikutuksessa. Esimerkiksi seurakunnan järjestämässä yhteisöruokailussa ohjelmaan voi kuulua hartaus tai ruokarukous. Niihin osallistuminen ei kuitenkaan ole ruoka-avun saamisen edellytys.
Toivomme, että löysit tästä artikkelista vastauksen sinua askarruttaneisiin kysymyksiin. Jos jokin asia jäi vielä mietityttämään, voit aina kysyä suoraan ruoka-apua järjestävältä toimijalta. Olet lämpimästi tervetullut mukaan.